Pakohuonepeli ja arvoituksia lasten syntymäpäiville

05.09.2022

Meillä oli viikonloppuna Micon 8v syntymäpäiväjuhlat. Nämä olivat ihan ensimmäiset kaverisyntymäpäivät joita Micolle järjestettiin. Viimeiset vuodet on olleet myös lapsille aika hektisiä, asuinpaikkakunnan vaihtoa, uutta koulua ja eskarista kouluun siirtymistä. Tästä syystä aiemmin ei ole oikein ollut sellaista vakiintunutta kaveriporukkaa joille kemuja edes järjestäisi. Tänä vuonna Micolla lähti 2 luokka käyntiin ja haluttiin järjestää kerralla isommat kaverisynttärit. Micolta tuli mielestäni aivan ihana ja huomaavainen idea kutsua kaikki 24 luokkalaista syntymäpäiville. Ideana nimen omaan ettei kukaan jää paitsi tai tunne itseään ulkopuoliseksi. Tiedän että Micon luokalla on muutama poika tälläkin hetkellä jotka jäävät vähän ulos kaveriporukoista ja tämän lisäksi tänä syksynä on aloittanut myös muutama ihan uusi lapsi tällä luokalla joten tämänkin takia Micon idea kutsua kaikki mukaan oli erityisen ihana ajatus ja mielelläni lähdin suunnittelemaan ja toteuttamaan juhlia koko poppoolle. 

Juhliin ilmoittautui lopulta 20 lasta, eli melkein kaikki ketä kutsuttiin. Näin isolle porukalle haluttiin järjestää syntymäpäiväohjelma lähtökohtaisesti ulkona. Aktiviteetiksi suunniteltiin jotain yhteistä tekemistä mihin kaikki voisi osallistua yhdessä. Viime vuonna järjestimme pienemmälle porukalle pakohuonepeli tyylisen pelin Halloweenjuhliin. Tämä järjestettiin meillä sisätiloissa ja osallistujia oli alle 10 joten tällainen oli helppo järjestää kotona. Pakohuonepeli oli kuitenkin ihan hitti ja haluttiin jatkojalostaa tätä ideaa.

Pako kirotusta metsästä - pakopelin suunnittelu

Tämä peli oli vähän sekoitus aarteenetsintää, suunnistusta sekä pakohuonepeliä. Aluksi etsittiin lähimetsästä hyvä reitti jonne suunniteltiin rastit. Meillä on onneksi ihan kotikulmilla iso metsä jossa on paljon erilaisia polkuja ja maamerkkejä joita pystyi hyödyntämään myös vihjeisiin ja arvoituksiin. Sitten suunniteltiin jokaiselle rastille joku arvoitus tai tehtävä. Aikaa oli varattu reilu tunti, jonka vuoksi arvoituksien ei tarvinnut olla liian pulmallisia. Aikaa kuitenkin menisi niin rastien etsimiseen, arvoitusten löytämiseen rasteilta sekä arvoitusten ratkomiseen. 

Jokaisella rastilla oli siis arvoitus joka piti ratkaista jotta pääsi etenemään pelissä. Tarinan taustalla oli paha noita joka oli langettanut metsään kirouksen ja napannut itselleen koko Micon luokan. Noita halusi tehdä lapsista lapsipataa, ja oli lähtenyt hakemaan pata aineksia, joka antoi lapsille tunnin aikaa selvittää kuinka kirous puretaan ja noita karkoitetaan. Kirous voitaisi purkaa löytämällä kolme ainesosaa ja heittämällä ne noidan kattilaan. 

Karttaan oli piirretty erilaisia symboleita joita piti löytää metsästä - vähän kuten suunnistuksessa. Jokaisen symbolin läheisyyteen oltiin piilotettu arvoitus joka piti löytää. Arvoituksina käytin erilaisia pulmapelejä, joita ratkomalla sai mm. selville numerokoodeja numerolukollisiin lukkoihin ja palapelejä jonka osat löytämällä ja kokoamalla muodostui seuraava vihje. Arvoitusten keksiminen oli hauskaa puuhaa myös itselle. Lapset olivat aivan tohkeissaan tästä ja kaikki osallistuivat arvoitusten ratkontaan. Lisää tunnelmaa peliin toi myös bluetooth -kaiutin josta soitettiin teemaan sopivaa taustaääntä. Youtube tarjosi kattavasti erilaisia vaihtoehtoja taustamusiikille mm. hakusanoilla "haunted forest sounds" 

Kun viimeinen arvoitus oli ratkaistu ja "noidan kirous purettu" eli peli päästy läpi, lapset saivat vielä viimeisen arvoituskirjeen joka antoi vihjeen aarteen sijainnista. Aarre oli pinjata joka oli täytetty pienillä fidget -leluilla sekä karkeilla. Lapsille oli takapihalla odottamassa katettu pöytä johon oltiin laitettu synttäriherkut esille, sekä jokaiselle pieni lahjapussi johon jokainen sai ottaa pinjatasta tulleita ylläreitä ja herkkuja. 

Kärkkäiseltä löytyi kätevästi aikalailla kaikki mitä syntymäpäiväjuhliin tarvittiin. Leluosastolta mm. löytyi näitä fidget -lelupusseja jossa oli monta pientä lelua yhdessä pakkauksessa. Ostin muutamat pakkaukset näitä niin että kaikille varmasti riittää. Näiden lisäksi löysin yksittäisiä edullisia pikkuleluja joita ostin tähän lisäksi. Kaikenkaikkiaan syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen meni noin 200 euroa. Toki osallistujamäärä vaikutti loppusummaan aika paljon. Tällaiset juhlat voi pitää oikein mainiosti myös pienemmälle porukalle ja tulee paljon edullisemmaksikin.

Päivä oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut, aikaa meillä meni sopivat 2 tuntia niin pelin läpipelaamiseen, pinjataan sekä herkkujen syömiseen ja kaikilla, myös minulla oli äärettömän hauskaa :)